torstai 31. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vieläkö on soveliasta puhua uuden vuoden lupauksista? Eiköhän, eletäänhän tässä vielä tammikuuta.

Viime vuosi oli kaikin puolin erilainen ja täynnä vastakohtia. Puolet vuodesta olin töissä ja puolet opiskelin. Olin onnekas, sillä aloitin ja myös lopetin vuoden 2012 lämpimissä merkeissä maailman toisella puolella. Näiden kahden huikean reissun väliin mahtui niin epätoivoa ja ahdistusta, kuin myös niitä ilon ja onnen kyyneleitä.

Tuli muutettua Ruotsiin ja opiskeltua Shakespearen teoksia sekä englannin kielen historiaa. Tuli käytyä Indonesiassa, Thaimaassa ja Kiinassa. Unohtamatta ihanaa naapurikaupunkia Kööpenhaminaa! Tuli juhlittua ja festaroitua. Tuli tutustuttua moniin uusiin ihmisiin ja ehkä saatua ystäviäkin. Tuli myös opeteltua juomaan kahvia. Ehkäpä tärkeimpänä: tuli opittua, että jokainen on oman onnensa seppä. Tässä kliseessä on vinha perä.

Lähtökohdat vuodelle 2013 ovat todella mukavat ja siksi olenkin jo päättänyt, että tästä tulee vielä parempi kuin viime vuodesta. Olen vähän huono tekemään uuden vuoden lupauksia, mutta ehkäpä nyt voisin tehdä poikkeuksen. Pidemmittä puheitta (ja jotten ehdi tulla katumapäälle):
Lupaan, että:
1. Juoksen syksyllä puolimaratonin
2. Kirjoitan blogia enemmän kuin kerran puolessa vuodessa

Eiköhän näillä eväillä saada vuosi 2013 käyntiin. Olkoon se ihana ja ihmeellinen!

Kuva täältä